Vaaliteemat
Suomen tieverkko on päässyt rapautumaan viimeisen kymmenen vuoden aikana suhteettoman paljon.
Tämä on seurausta alati pienenevistä tiestön kunnostamiseen varatuista euroista. Alemman tieverkon viimevuosien alati pienenevien eurojen puute on nähtävissä tiellä liikkuvien liikenneturvallisuutena, hoitovelan kasvavina menoina.
​
Käymme jatkuvaa säännöllistä yhteydenpitoa ja vaikuttamista valtion teiden kunnossapidosta mm Pirkanmaan liikenneasioista päättävien ja kansanedustajien kanssa. Alemman, varsinkin yksityistieverkkojen osalta on ensiarvoisen tärkeää nostaa kunnan avustus osuus takaisin ylemmälle tasolle. Tällä toimenpiteellä edesautetaan yksityistieverkon hyvän tason ylläpitämistä.
​
Toinen merkittävä voimakkaasti kasvavien polttoaineiden hinnan korotuksen tuovat meille Suomalaisille suuria vaikeuksia käydä töissä pidemmällä.
​
Autoilevilta kerätään ja on kerätty hyvin isoja maksuja, milloin polttoaineiden korotusten myötä, vakuutuksien nousevin osuuksina.
​
Tähän on löydettävä ratkaisu, jolla ei rasiteta enää yhtään enempää Suomalaisia autoilijoita.
Turvallisuus
Meidän jokaisen turvallisuuden tunne on pidettävä riittävän korkealla tasolla, jotta voimme rauhallisin mielin elää Suomessamme.
​
Huolehdimme kunnassa kuntalaisten turvallisuudesta, varautumissuunnitelmien ajantasaisella olemisesta sekä päivittäisen arjen turvallisuudesta.
​
Turvallisuutta on myös monet arjen askareiden myötä olevat asiat, kuten huolehtiminen itsestämme, toisistamme, läheisistämme, nuoristamme ja vanhuksistamme.
​
Tärkeä on osata auttaa ja puuttua nuorten pahoinvointiin, kiusaamiseen.
Tavoitteena on edesauttaa parantaa mahdollisuutta liikkua levollisella mielin kotimaamme sisällä vuorokauden ajasta riippumati.
Kotimainen ruoka
Kotimainen ruoka ja lähiruoka on avainasemassa meidän Suomalaisten jokapäiväisessä arjessa.
On ensiarvoisen tärkeää vaalia ja luoda edellytykset tämän toteutumiseen nyt ja huomisen elinvoiman ja jaksamisen suhteen.
Tavoitteena ruokahuollossa huolehtia, että ruuan kotimaisuusaste on mahdollisimman korkea.
Yrittäjyys
Kunnan yhtenä tehtävä on edesauttaa ja mahdollistaa kunnassa tapahtuvaa yrittämistä ja yrittäjiksi lähteviä henkilöitä.
​
Vesilahti on pienyritysten luvattua aluetta, sekä alihankintana isoille yrityskonserneille tehtävää työtä. Kun onnistumme saamaan ja löytämään sopivia alueita halukkaille yrityksille, heidän sijoittaessaan toimintaansa Vesilahteen, voimme sanoa onnistuneemme.